sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Talven iloja

Vihdoinkin maisemassa on lunta. Juuri sopivasti, jotta pystyy kulkemaan pelloilla ja metsissä valiten oman reitin. Parina edellisenä talvena valtava lumimäärä rajoitti kulkua metsissä. Muutamia pieniä polkuja saattoi kyllä kävellä, mutta niiltä ei sitten poikettu mihinkään tai olin reisiäni myöten hangessa.

Yhtenä lenkkipaikkana meillä on Tuomarinkylän heppatallien lähimaastot. Noilla pelloilla eilenkin pojat leikkivät. Pakkasta muutama aste ja hyytävä tuuli, mutta meidän karvaturrit läähättivät leikkiessään.

Syksyisen leikkauksen johdosta Julle on alkanut tukevoitumaan vahvasti. Toisaalta massankasvuun vaikuttaa varmasti myös pojan lähenevä 2 vuoden aikuisuuteen astumisen ikä. Myöskin uusi paksuuntunut turkki leventää poikaa. Jokatapauksessa Julle on nyt siirtynyt light-ruokavalioon. Energiaa tuo kevyempi ruoka ei kuitenkaan ole pojasta vähentänyt. Hyvä niin.

Nyt alkaa oma kevään odotusaikani ja toivotaankin ettei odottavan aika ole pitkä.

Jullella on aina keppi suussa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti