Nona matkustaa perjantaisin koulun jälkeen junalla Saloon ja sieltä hänet haetaan autolla tallille ja sunnuntaisin sama matka kotiinpäin.
Juna tulee sunnuntaisin Pasilan asemalle juuri koirien iltalenkki aikaan. Usein otan toisen pojista Nonan hakureissulle mukaan, jolloin toinen tekee oman lenkkinsä kotipuolessa. Toisinaan taas (niinkuin tänään) lähtee molemmat hauvat juna-asemalle mukaan.
Koirista on selvästi kiva vierailla erilaisissa paikoissa. Pasilan aseman tuntumassa nyt ei oikeastaan ole kovin kivoja lenkkimaastoja, mutta toisaalta pojille on ihan hyvä välillä vierailla vähän vilkkaamillakin kaduilla kuin kotona.
Eddien kanssa vaan on tullut pieni haitta matkaan mukaan. Nimittäin, kun päästän koiran pois autosta on sillä ainoana ajatuksena kiitää samantien junalaiturille odottamaan Nonaa.
Lenkin tekeminen tuntuu olevan tällöin Eddielle täyttä pakkopullaa ja kun käännytään takaisin aseman suuntaan on vauhti kova. Eddie joka ei yleensä koskaan vedä hihnassa menee tällöin remmi pinkeänä edellä. Voisin kulkea remmin jatkona silmät kiinni ja päätyisin aina laiturille 7. Eddie tietää, että sinne tulee Turun juna, jonka lastina on koiran (ja minun) suuri aarre.
Pojat eivät junien metelistä piittaa. Eddie olikin BH-kurssilla harjoittelemassa Leppävaaran juna-asemalla. Laitoin pojan kiinni juna-aseman aitaan, maahan ja paikka käskyt, sitten poistuin koiran näköpiiristä. Eddien ohi kulki polkupyörää, lenkkeilijää ja koiria, mutta Eddie makasi kiltisti paikoillaan uskoen, että kyllä mamma kohta tulee ja niin tulikin.
Lopulta juna tulee ja pojat ratkeavat turkeistaan, lauma on koossa!
Tässä yhtenä päivänä katselin tv:tä josta kuului klassinen ovikellon pim pom. Eddie hyppäsi ylös makuulta, tuijotti minua, heilutti häntää ja kiirehti ovalle. Ei sinällään ihmeellinen reaktio koiralta, mutta kun meillä ei ole ollut koskaan Eddien elinaikana ovikelloa!
